Siirry pääsisältöön

Saapuminen Namibiaan

Tervehdys jälleen!

Minua oli vastassa  Windhoekin kansainvälisellä lentoasemalla mies nimeltä Elisar, joka oli isäntäni järjestämä autokuski sekä opas. Elisar oli erittäin rauhallinen sekä iloisen oloinen kaveri. Elisar kuljetti minut lentoasemalta hotellille, josta välimatkaa oli jopa noin 30 kilometriä. Näköalat olivat ihmeellisiä. Näin auton ikkunasta pieniä vuoria, akaasia puita sekä satunnaisia lehmälaumoja.

Päästessäni hotellille 29 tunnin lentämisen jälkeen tapasin isäntäni Ndangin. Kävimme yhdessä läpi aikataulun, jota jouduimme valitettavasti muuttamaan myöhästymiseni takia. Ndangi kutsui minut aikataulumme korjaamisen jälkeen kotiinsa illalliselle.
Ennen Ndangin tapaamista olin tarjonnut Elisarille oluen hotellin lobbybaarissa ja pyysin häntä kertomaan Namibian elämän menosta, päivärytmistä ruokailusta, koulutuksesta sekä kaikesta muusta mitä mieleen juolahti
Ensimmäiset tunnit Namibiassa olivat kutkuttavaa odottamista, sillä seuraavana päivänä olisi tarkoitus suunnata maan pohjoisosaan. Aamulla ennen lounasta olisi vielä kuitenkin tarkoitus tutustua pariin kouluun  Namibian pääkaupungissa Windhoekissa.

Lähdimme  Ndangin kotiin, jossa meitä odotti Ndangin vaimo ja kaksi vuotias Tshali- poika. Ruoka oli erinomaista sekä vieraanvaraisuus sydämellistä. Keskustelimme yhdessä Ndangin kanssa maidemme eroista. Juttua piisasi. Syömämme Kala oli erinomaista ja kehuin sitä. Siitä seurasi kutsu seuraavalle päivälle kalalounaalle.

Ihmiset ovat erittäin avuliaita ja iloisia sekä he ottavat toisensa myös minut muukalaisen vilpittömästi vastaan ja haluavat kuulla minusta lisää. Fiilikset ovat jännittävät sekä hyvät.
Elisar

Elisar sekä Pasi
Ndangi poikansa Tshalin kanssa




Terveisin,

Pasi/ Eximia




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eximia starttaa projektin Afrikassa

Eximia starttaa projektin Afrikassa. Olemme valinneet suomalaisille tunnetun Namibian, jossa tuemme lapsien ja nuorten opiskelua. Tavoitteenamme on myös tasa-arvon lisääminen. Afrikan kaupungit tulevat olemaan suuria kasvualueita, joten syrjäseudut siellä jäävät paitsioon. Seuraa projektiamme ja Eximian toimitusjohtajaa Pasi Petäjää, miten hän selviää Namibiassa nyt kesä-heinäkuussa. Nyt on sitten rokotukset otettu, hiukan oli eilen pahoinvointia. Malarialääkitystä aloitan viikonloppuna. Matkaan pääkaupunkiin Windhoekiin viikonlopulla ja seiltä käsin käyn tutustumassa 700 km pohjoiseen kyläkoulussa ja sairaalassa. Odotan jännityksellä tulevaa.

Paikallisia ihmisiä Namibiassa

Tapasin Namibiassa Windhoekissa myös useita paikallisia ihmisiä. Kävin hieman haastattelemassa heitä ja kyselemässä heidän elämistään... Natasha Natasha on hyvä esimerkki siitä, että koulutuksen kautta pääsee työelämään ja työssä oppii sitten tekemään kaikkia näitä vaadittavia tehtäviä. Haastattelin hotelin infossa työskentelevää Natashaa. Natasha kertoi, että oli lukion jälkeen päässyt Windhoekissa yliopistoon jossa oli lukenut neljä vuotta informaatioteknologiaa pääaineenaan. Valmistumisensa jälkeen Natasha oli päässyt töihin hotelliin, jossa hän teki erilaisia kotisivuihin ja hotellin verkon ylläpitoon vaadittavia tehtäviä. Tämän ohella hän toimi tiskillä asiakaspalvelussa ja hoiti hallintoakin. Natasha kertoi hotellivirkailijan työhön pääasiassa vaadittavan hallinnon alan tutkintoa, mutta samalla hän totesi, että työtä tekemällä oppii uusia tehtäviä. Asenne oli mielestäni Natashalla loistava. Asiakaspalvelu sujui mallikkaasti, iloisuus ja ystävällisyys vain syvensivät vaik

Mikä helpolla tulee se ei kestä

Tervehdys kaikille! Lähdin 25.6. Eximian edustajana matkaan Espanjan aurinkorannikolta Malagan liepeillä sijaitsevasta pikkukaupungista Esteponasta kello 9 aikaan kohti Malagan kansainvälistä lentoasemaa. Kommelluksien jälkeen päädyin Etelä-Afrikan suurimpaan kaupunkiin Johannesburgiin. Kilometrejä on parhaillaan taitettu yli 12000 mukaan luettuna välilasku Dohassa. Nyt 28 tuntia reissanneena täytyy kyllä myöntää että, olo on nuhjaantunut sekä jetlagin vaikutuksen alainen. Saavuin Espanjasta Dohaan, jossa vaihtoajan oli tarkoitus olla ainoastaan 45 minuuttia ennen seuraavaa jatkolentoa Namibian pääkaupunkiin Windhoekiin. Lentohenkilökunta joutui kuitenkin reitittämään minut Namibiaan Johannesburgin kautta. Lento oli pitkä, mutta ainutlaatuinen kokemus, sillä eihän sitä nyt jokainen päivä matkusteta toiselle puolelle maapalloa. Tällä hetkellä mieli sekä olo on parempi, muutaman tunnin torkuttelun jälkeen. Alkuvaiheen välietappia voisi vertauskuvallisesti verrata opintoihin, niissä