Siirry pääsisältöön

Tekstit

Saapuminen Namibiaan

Uusimmat tekstit

Mikä helpolla tulee se ei kestä

Tervehdys kaikille! Lähdin 25.6. Eximian edustajana matkaan Espanjan aurinkorannikolta Malagan liepeillä sijaitsevasta pikkukaupungista Esteponasta kello 9 aikaan kohti Malagan kansainvälistä lentoasemaa. Kommelluksien jälkeen päädyin Etelä-Afrikan suurimpaan kaupunkiin Johannesburgiin. Kilometrejä on parhaillaan taitettu yli 12000 mukaan luettuna välilasku Dohassa. Nyt 28 tuntia reissanneena täytyy kyllä myöntää että, olo on nuhjaantunut sekä jetlagin vaikutuksen alainen. Saavuin Espanjasta Dohaan, jossa vaihtoajan oli tarkoitus olla ainoastaan 45 minuuttia ennen seuraavaa jatkolentoa Namibian pääkaupunkiin Windhoekiin. Lentohenkilökunta joutui kuitenkin reitittämään minut Namibiaan Johannesburgin kautta. Lento oli pitkä, mutta ainutlaatuinen kokemus, sillä eihän sitä nyt jokainen päivä matkusteta toiselle puolelle maapalloa. Tällä hetkellä mieli sekä olo on parempi, muutaman tunnin torkuttelun jälkeen. Alkuvaiheen välietappia voisi vertauskuvallisesti verrata opintoihin, niissähän a…

Eximia starttaa projektin Afrikassa

Eximia starttaa projektin Afrikassa. Olemme valinneet suomalaisille tunnetun Namibian, jossa tuemme lapsien ja nuorten opiskelua. Tavoitteenamme on myös tasa-arvon lisääminen. Afrikan kaupungit tulevat olemaan suuria kasvualueita, joten syrjäseudut siellä jäävät paitsioon. Seuraa projektiamme ja Eximian toimitusjohtajaa Pasi Petäjää, miten hän selviää Namibiassa nyt kesä-heinäkuussa. Nyt on sitten rokotukset otettu, hiukan oli eilen pahoinvointia. Malarialääkitystä aloitan viikonloppuna. Matkaan pääkaupunkiin Windhoekiin viikonlopulla ja seiltä käsin käyn tutustumassa 700 km pohjoiseen kyläkoulussa ja sairaalassa. Odotan jännityksellä tulevaa.

Eximia lähtee Namibiaan

Valmennustiimi Eximia on 20 vuoden ajan tarjonnut suomalaisille nuorille valmennuskursseja, joiden avulla nuoret ovat päässeet toteuttamaan tärkeimpiä tavoitteitaan elämässään. Olemme kurssittaneet yli 60000 opiskelijaa, joiden kaikkien osaamisen taso on noussut ja suuri osa on saavuttanut opiskelupaikan. Tämä työ on ollut omien kokemustemme valossa tärkeätä, kurssilaiset ovat opiskelleet motivoituneesti ja he ovat voineet paikata aiemmissa opinnoissaan jääneitä aukkoja. Yhteiskunnallisesti olemme jouduttaneet suuren joukon nuoria siirtymistä opiskelemaan ja valmistumaan aikanaan tavoittelemaansa ammattiin. Täydennyskoulutuksen saralla olemme auttaneet aikuiskoulutuksen asiantuntijoita, olemme siis olleet yhteiskunnalle arvokas yritys. Eximia on nettopositiivinen koulutusyritys. Nyt nostamme nettopositiivisuuden seuraavalle tasolle, eli olemme kansainvälistämässä toimintaamme. Meillä on omia kehitysohjelmia ja vastaisuudessa tuemme nuoria ja eri-ikäisiä opiskelijoita myös Afrikassa. …